tiistai 12. tammikuuta 2016

Kinkku voileipäkakku

Raaka-aineet:
16 viipaletta paahtoleipää
Kostutukseen:
1,5 - 2 dl rasvatonta maitoa
1 rkl lihalientä
Täyte:
400g tomaatilla maustettua tuorejuustoa
2 rkl punaista pestoa
3 rkl hienonnettua persiljaa tai ruohosipulia
120 g saunapalvikinkkua
Pinnalle:
n. 300-400g sulatejuustoa tai tuorejuustoa
(peittävämmän pinnan saa käyttämällä tuorejuustoa)
½ tuubia majoneetia
Koristeet:
persiljaa, ruohosipulia tai salaattia
tomaattia
leikkelettä
viinirypäleitä
Ohjeet:
- Hienonna leikkeleviipaleet ja sekoita tuorejuuston ja peston kanssa.
- Lisää vihersilppu ja sekoita ainekset tasaiseksi tahnaksi.
- Poista leipäviipaleista kuoret sivuilta niin, että kulmasta tulee mahdollisimman suora.
- Aseta neljä leipäviipaletta leivinpaperiarkille.
- Kostuta leivät maustetulla maidolla.
- Levitä pintaan kolmannes tahnasta ja aseta päälle neljä leipäviipaletta.
- Jatka samaan tapaan niin, että leipäkerroksia on neljä.
- Kääri kerrosleipä leivinpaperiin ja anna vetäytyä viileässä seuraavaan päivään.
- Suorista reunat veitsellä seuraavana päivänä.
- Sekoita keskenään majoneesi ja sulate- tai tuorejuusto.
- Levitä seos kakun pintaan ja reunoille.
- Koristele yrteillä, leikkeleillä, tomaatilla ja viinirypäleillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti